Vaihtoehtoiset sijoitukset – selkeä polku suunnittelusta toteutukseen

Vaihtoehtoiset sijoitukset ovat viime vuosina nousseet nopeasti osaksi yhä useamman sijoittajan salkkua. Niiden avulla voidaan tavoitella parempaa tuottoa, tasaisempaa salkun käyttäytymistä ja mahdollisuutta irrottautua perinteisten markkinoiden päivittäisestä heilunnasta. Aihe saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta kun kokonaisuuden jakaa muutamaan selkeään vaiheeseen, on vaihtoehtoisiin sijoituksiin tarttuminen yllättävän suoraviivaista.

Ensimmäinen askel on ymmärtää, miksi vaihtoehtoiset sijoitukset ylipäätään kannattaa harkita osaksi sijoituskokonaisuutta. Yleisesti sijoittajia vetävät puoleensa etenkin kolme asiaa: korkeampi tuottopotentiaali, vahvempi hajautus ja kasvu pörssin ulkopuolisilla markkinoilla. Yhä suurempi osa merkittävistä, nopeasti kasvavista yrityksistä toimii listattujen markkinoiden ulkopuolella, ja vaihtoehtoiset sijoitukset tarjoavat pääsyn tähän maailmaan.

Vaihtoehtoiset sijoitukset voidaan karkeasti jakaa kolmeen kokonaisuuteen. Private equity keskittyy yritysten ostamiseen, kehittämiseen ja myymiseen. Private debt tarjoaa yrityksille lainarahoitusta joustavilla ehdoilla ja tuottaa sijoittajalle tasaista kassavirtaa. Infrastruktuurisijoitukset liittyvät yhteiskunnan keskeisiin rakenteisiin, kuten energiaan, liikenneverkostoihin ja datainfrastruktuuriin, ja tuottavat usein vakaasti ja inflaatiosuojan kanssa.

Kun sijoittaja pohtii vaihtoehtoisten roolia omassa salkussaan, tärkeää on miettiä, mistä niiden osuus rahoitetaan. Jos vaihtoehtoisia sijoituksia lisätään sekä osakkeista että koroista, tuottotavoite voi nousta ilman, että riskitaso muuttuu olennaisesti. Jos rahoitus tulee pääosin korkosijoituksista, tuottopotentiaali kasvaa selvästi, mutta samalla riski nousee hieman enemmän. Jos taas osakkeista vapautetaan pääomaa vaihtoehtoisiin, salkun kokonaisriski saattaa jopa pienentyä tuottotavoitteen samalla noustessa. Yhteistä näille kaikille vaihtoehdoille on se, että vaihtoehtoiset sijoitukset tukevat salkun rakennetta ja tuovat siihen uudenlaista tasapainoa.

Kun suunnitelma on selvä, seuraava askel on sopivan toteutustavan valinta. Käytännössä sijoittajalla on kolme reittiä. Ensimmäinen on sijoittaa rahastoihin, jotka keräävät varoja uusiin kohteisiin ja rakentavat hajautetun kokonaisuuden rahastonhoitajan osaamista hyödyntäen. Tällöin yksittäisiä kohteita ei tiedetä etukäteen, mutta hajautus ja ammattimainen hoito ovat vahvoja etuja. Toinen tapa on tehdä suoria tai kanssasijoituksia yhdessä kokeneiden sijoitusammattilaisten kanssa. Näissä kohteet ovat tiedossa jo etukäteen, kulut ovat usein alhaisemmat ja sijoitusastetta saadaan nostettua nopeammin kohti tavoitetasoa. Kolmas tapa on secondary-sijoitukset, joissa sijoittaja tulee mukaan kohteisiin, joiden kehitystyö on jo pitkällä. Tämä vaihtoehto tarjoaa usein tasaisempia kassavirtoja ja lyhyemmän odotusajan tuottojen realisoitumiseen.

Tärkeä osa toteutusta on oikeiden kumppanien valinta. Sijoittaja voi valita yksittäisiä rahastonhoitajia, joiden strategiaan ja tuottohistoriaan hän luottaa, tai hyödyntää varainhoitajan osaamista ja tämän tarjoamia globaaleja suhteita sijoitusten tekemisessä. Keskeistä on kummassakin tavassa varmistaa, että valittu kumppani pystyy hankkimaan laadukkaita kohteita ja kehittämään niitä pitkäjänteisesti.

Kun sijoitukset on tehty, alkaa vaihe, jota usein aliarvioidaan: säännöllinen seuranta. Vaihtoehtoisissa sijoituksissa seuranta ei perustu päivittäisiin markkinahintoihin, vaan arvonmääritys tapahtuu tyypillisesti kuukausittain tai neljännesvuosittain. Hyvin toteutettu arvonmääritys hyödyntää sekä kassavirtalaskelmia että markkinavertailuja ja sisältää useita tarkistusvaiheita, jotta arvot ovat mahdollisimman luotettavia. Tämä on sijoittajan kannalta tärkeää, koska epälikvidien sijoitusten arvo ei näy markkinahintoina samalla tavalla kuin listatuissa sijoituksissa.

Seurannassa korostuu myös oikeiden tuottomittareiden käyttö. Sisäinen korkokanta (IRR) kertoo vuosituoton, jossa huomioidaan kaikki sisään ja ulos menevät kassavirrat. Aikapainotettu tuotto (TWR) mittaa salkunhoitajan suoriutumista ilman sijoittajan omien rahavirtojen vaikutusta. MOIC kertoo, kuinka monta kertaa sijoitettu pääoma on kasvanut, kun taas TVPI yhdistää jo maksetut tuotot ja jäljellä olevan arvon yhdeksi kokonaisluvuksi. Jokainen näistä mittareista palvelee hieman eri tarkoitusta, ja oikean mittarin valinta auttaa ymmärtämään sijoitusten todellista tilaa.

Vaihtoehtoisiin sijoituksiin liittyy myös kulurakenteita, jotka voivat olla monimutkaisempia kuin perinteisissä sijoitusratkaisuissa. Hallinnointipalkkiot, tuottosidonnaiset palkkiot ja rakenteelliset kulut ovat osa tätä kokonaisuutta, mutta ne ovat hallittavissa ja usein perusteltuja, kun sijoitukset tarjoavat lisäarvoa, johon listatut markkinat eivät kykene.

Kun suunnittelu, toteutustapa ja seuranta nivoutuvat yhteen, syntyy vahva kokonaisuus, jonka varaan voi rakentaa pitkäjänteisen vaihtoehtoisten sijoitusten salkun. Hyvin suunniteltu salkku voi sisältää erilaisia strategioita, kuten private equityä, private debt -ratkaisuja ja infrastruktuuria. Lopputuloksena on kokonaisuus, joka on hajautettu, tasapainoinen ja kykenee tuottamaan vakaasti pitkällä aikavälillä ja sopii osaksi kokonaissalkkua.

Vaihtoehtoisiin sijoituksiin siirtyminen ei siis ole vaikeaa tai teknisesti ylivoimaista. Riittää, että etenet vaihe kerrallaan: kirkastat tavoitteesi, valitset tarkoituksenmukaisen toteutustavan ja seuraat kokonaisuuden etenemistä säännöllisesti. Kun nämä palaset ovat kohdallaan, vaihtoehtoisista sijoituksista tulee luonteva ja vahva osa sijoitusstrategiaa.

Kalle Anttila, toimitusjohtaja, Index Varainhoito